Yhteystiedot
Sami Waly

Esittely
Lakimiehiä on monenlaisia. Minun taustani on vahvasti asianajotoiminnassa. Olen työskennellyt lainopillisissa tehtävissä vuodesta 2010. Työskentelin insolvenssioikeuteen painottuneessa pienessä asianajotoimistossa pitkään. Viimeisimmät vuodet olen toiminut yrittäjänä.
Työssäni palvelen yrityksiä ja yksityishenkilöitä. Erityisosaamistani ovat oikeudenkäynnit ja olenkin oikeudessa keskimäärin 1-3 päivää viikossa. Hoidan paljon yritysten riita-asioita eri oikeudenaloilta, esimerkiksi asunto-osakeyhtiöasioita, sopimus- ja vahingonkorvausriitoja, työsuhdeasioita sekä riitaisten saatavien perintää. Yksityishenkilöille hoitamieni toimeksiantojen painotus on työoikeudellisissa toimeksiannoissa ja vaativissa huoltajuuskiistoissa, vaikkakin hoidan säännöllisesti myös muunlaisia toimeksiantoja laidasta laitaan. Vaikka työtehtäväni ovat painottumassa vuosi vuodelta enemmän riita-asioiden hoitamiseen, hoidan silti aikataulujeni salliessa myös rikosasioita, painottuen erityisesti talousrikoksiin. Minulla on laaja-alaista kokemusta vakavien väkivalta-, omaisuus- seksuaali-, ym. rikoksien hoitamisesta niin rikoksesta epäiltyä kuin uhriakin edustaen.
Valvon asiakkaideni etua erilaisissa menettelyissä tiukasti, mutta asiallisesti. Kaiken toimintani kulmakiviä ovat avoimuus ja rehellisyys. Hoidan kunnialla sen, mitä otan hoidettavaksi. Jos joku asia ei sovi minulle hoidettavaksi, autan löytämään sopivan tekijän.
Olen Suomen Asianajajaliiton jäsen.
Koulutus ja työkokemus
- Olen valmistunut oikeustieteen maisteriksi Helsingin yliopistosta vuonna 2015
- Yrittäjänä 2017-
- Asianajotoimisto J. Rajamäki Oy 2012-2016
- Asianajotoimisto Krogerus Oy 2010-2011
- LähiTapiola 2010